Yleisradiota tarvitaan nyt ja jatkossakin

Viime kuukausina Suomessa on käynnistelty keskusteluja tulevien vuosien mahdollisista säästöistä. Erääksi säästökohteeksi on muodostunut Suomen valtion omistama mediayhtiö Yleisradio Oy. Väitetään, että Yle on tarjonnaltaan "liian vasemmistolainen" tai yksinkertaisesti "liian kallis" ylläpidettäväksi verovaroin.

Ensi alkuun kannattaa miettiä, mihin Yleä tarvitaan. Onko se vain brändi, jota rahoitetaan tuotemerkin vuoksi vai onko sillä todellakin jotain annettavaa nyky-yhteiskunnalle? Aika usein unohdetaan Ylen rooli suomalaisessa kulttuurikentässä; se on ennen kaikkea kotimaisen luovan alan merkittävä työllistäjä sekä tärkeä kumppani tuotantoyhtiöille. Yle myös rahoittaa kotimaista elokuvaa sekä edistää draamasarjojen, elokuvien ja dokumenttien kansainvälistä myyntiä. Itse olen saanut ensikosketukset Ylen tarjonnasta, kun vielä asuin Neuvosto-Virossa. Väitän, että oma suomen kielen taitoni olisi huomattavasti heikompi ilman Arvi Lindin ja Eva Polttilan ankkuroimia pääuutislähetyksiä; Ylen ohjelmistolla on siis ollut minulle henkilökohtaisesti suuri merkitys.

Lisäksi Ylessä vaalitaan edelleen sellaisia perusarvoja, jotka turhan usein unohtuvat kaupallisilta toimijoilta. Esimerkiksi hyvän ja elävän kansalliskielen käyttäminen radio- ja tv-kanavilla sekä nettisivuilla eivät aina ole kaikille toimijoille itsestäänselvyyksiä. En tietenkään tarkoita sitä, etteikö kieli eläisi omaa elämäänsä ja kehittyisi ajan myötä, koska tiedettävästi vain kuollut kieli ei kehity.

Hiljattain on puhuttu perinteisen vasemmisto–oikeisto-jaon poistuneen taka-alalle yhteiskunnallisesta keskustelusta; tilalle ovat tulleet globalistit ja konservatiivisiin arvoihin vannovat ryhmittymät. Vaikka olemme päässeet eroon luokkayhteiskunnasta, silti vasemmistolaista leimaa lyödään puoliväkisin Ylen imagoon. Ehkä tämän historiallisen leimakirveen heiluttaminen kertoo lähinnä vain ajankohdasta – eduskuntavaalit ovat jo melkein ovella, ja useampien puolueiden on vain saatava ääntä esiin hinnalla millä hyvänsä.

Itse suhtaudun Ylen poliittiseen värittyneisyyteen maltillisesti, koska aina löytyy niitä, joille jokin ohjelma tai lähestymistapa on joko liian punainen tai valkoinen. Ehkä tässä kohtaa Ylen tehtävänä on tuottaa ohjelmia joka makuun – myös "liian vasemmistolaisille" kuluttajille.

Mediakentän myllerryksessä Yle on pysynyt jokaiselle suomalaiselle avoimena mediatalona. Sen tuottamat palvelut eivät ole maksukorttien tai -muurien takana. Sen tämän vuoden budjetti on lähes 600 miljoonaa euroa. Kiistatta tämä on iso summa, mutta sen ei pidä antaa hämätä. Yle on meidän kaikkien rahoittama instituutio; yksityishenkilön Yle-vero on maksimissaan 163 euroa vuodessa, ja alle 14 000 euroa tienaavat eivät maksa veroa ollenkaan.

Jokainen voi omalla kohdallaan pohdiskella Ylen hinta-laatusuhdetta. Pitää muistaa, että ilman Ylen palveluja tavalliselta kadunmieheltä jäisivät kokematta laadukkaat uutislähetykset, mielenkiintoiset ajankohtaisohjelmat, urheilun arvokisat sekä paljon muuta. Ei pidä myöskään unohtaa Suomen senioreita, joista hyvin moni kuuntelee ahkerasti Ylen radiokanavia. Näinä myrskyisinä aikoina todennäköisesti moni suomalainen on entistä enemmän alkanut arvostaa Ylen kiihkotonta ja asiantuntevaa journalismia – näin ainakin itse olen alkanut tehdä.

"The press is the best instrument for enlightening the mind of man, and improving him as a rational, moral and social being." – Thomas Jefferson