Syksy saapui Jyväskylään
- Karli Kelk

- 18.9.2022
- 2 min käytetty lukemiseen
Suomen kesä on vaihtunut syksyksi, ja valtuustovuosi on myös alkanut viime kuussa. Edelleen pyörin mr. Nobodyna, koska lautakuntien varajäsenyydellä ei kauheasti ole painoarvoa kuin ehkä korkeintaan ansioluettelossa. Olen ottanut tästä sen verran opiksi, etten jatkossa tule hyväksymään tällaisia 2-vuotiskeikkoja; en tiedä, kenen etua tällainen puolitettu valtuustokausi lautakunnassa ajaa. Turha tästä on kitistä liikaa, mutta ei tämä oikein ole ollut minua kohtaan. Vuoden kuluttua olisi siis minun vuoroni päästä vihdoinkin tekemään jotain konkreettisesti jyväskyläläisten ja Jyväskylän kaupungin hyväksi; tieni vie sivistyslautakunnan varsinaiseksi jäseneksi. Totta on toki myös se, että seuraavissa kunnallisvaaleissa on vain pärjättävä paremmin, jottei tällaiseen välitilaan enää joudu. Se on sen ajan murhe, mutta nyt on keskityttävä tähän hetkeen.
Ensi vuoden huhtikuussa pidetään eduskuntavaalit. Ehdokasasettelu on vielä kesken Keski-Suomessa, mutta minusta puolueen kannalta kaikkein tärkeintä on juuri onnistuminen ehdokasasettelussa, jotta vaaleissa saavutetaan paras mahdollinen lopputulos. Eräät ovat minultakin kyselleet, olenko minä ehdolla vai ei. Olen vastannut, että kiinnostusta löytyy aina, mutta ennen minua taitaa olla liian monta innokasta pääsemään ehdolle. Vaaleja tulee ja menee, ei niihin pidä jäädä jumittamaan.
Elämme kaikin puolin mielenkiintoisia aikoja; Suomi ja Ruotsi hakevat Natoon, Venäjä hyökkää Ukrainassa sekä energiakriisi nakertaa Länsi-Euroopan hyvinvointia. Näistä kaikista pitää kirjoittaa omat blogitekstinsä, joten en nyt lähde niitä sen tarkemmin analysoimaan tässä kohdin. Sen voin sanoa, että hyvä voittaa pahan pitkässä juoksussa, ja toivoisin itse hieman armollisempaa otetta maamme päättäjiä kohtaan. Kritiikkiä saa aina esittää, jos vain pystyy perustelemaan argumenttinsa. Turhanpäiväinen räksyttäminen, disinformaation jakaminen sekä kellon ympäri tapahtuva tahallinen tai tahaton maalitus eivät ajat kenenkään asiaa. Jokaisen valtuutetun ja varavaltuutetun kannattaa hetkeksi pysähtyä miettimään; miten toivoisin muiden kohtelevan itseäni, jos ja kun olen jonain päivänä päättävässä asemassa valtakunnan tasolla? Pidetään yhtä ja kunnioitetaan toisiaan!
"The great enemy of the truth is very often not the lie, deliberate, contrived and dishonest, but the myth, persistent, persuasive and unrealistic." – John F. Kennedy





Kommentit