Suomi kuuluu länteen

Ja tämä kaikki sai alkunsa 24. helmikuuta 2022, jolloin Venäjän asevoimat lähtivät vyörymään Ukrainan rajan yli. Ennen tätä päivämäärää Suomen poliittinen johto oli suhtautunut vähintäänkin epäilevästi Suomen Nato-jäsenyyteen, mutta nyt alkoi ääni vähitellen muuttua kellossa. Tähän kaikkeen siis tarvittiin silmitöntä julmuutta ja väkivaltaa ennen kuin Suomessa uskallettiin sanoa totuutta ääneen – Venäjä on ollut ja on roistovaltio, joka ei kunnioita naapureitaan. Suomi-neidon silmät avautuivat – vihdoinkin, nyt enemmistö kansanedustajista alkoi kääntyä Suomen Nato-jäsenyyden kannalle. Ironisesti ajateltuna Suomea eivät vie Natoon maan omat puolueet tai sen korkein poliittinen johto, vaan koko kunnia tästä kaikesta kuuluu herra Putinille. Kremlin isäntä riisui maskinsa ja paljasti todelliset kasvonsa. Väitän, että ilman Ukrainan sotaa Suomessa elettäisiin entiseen malliin; Naton kannattajia kutsuttaisiin edelleen Nato-haukoiksi sekä Venäjää pidettäisiin ystävänä ja ennen kaikkea "taloudellisena mahdollisuutena".

Moni kansalainen toki kysyy itseltään tällä hetkellä, liittyykö mahdolliseen Nato-jäsenyyteen myös negatiivisia asioita, joita ei välttämättä tuoda korostetusti esille tavalliselle kansalle. Mitä luultavimmin maamme korkeimmalla johdolla on kaikki tarvittava informaatio Nato-jäsenyyden eduista ja haitoista. Itse pidän "haitta-keskustelua" sinänsä hieman kummallisena, koska jokaisessa liitossa on sekä etuja että ennen kaikkea myös velvollisuuksia. Puhuisin siis mieluummin haittojen sijasta velvollisuuksista, joita Suomikin nähdäkseni joutuu täyttämään. Pohdiskelen seuraavaksi muutamia Nato-velvollisuuksia, en siis kaikkia mahdollisia.

Yhtenä Nato-velvollisuutena Suomi mahdollisesti turvaisi oman ilmatilansa lisäksi myös Baltian ilmatilaa. Parhaillaan muut Nato-maat vuorotellen turvaavat hävittäjillään kolmen Baltian maan ilmatilaa, koska balteilla ei ole omia ilmavoimia. Toisena mielenkiintoisena velvollisuutena voisi olla pysyvien Nato-tukikohtien perustaminen Suomeen – tässä kohtaa varmasti koeteltaisiin itänaapurin huumorintajua, mutta siinä vaiheessa pitäisi ajatella vain Suomen ja Naton yhteistä etua. Kolmantena velvollisuutena näkisin puolustusmenojen nostamisen Natoon vaatimiin mittoihin eli vähintään 2 %:iin maan bruttokansantuotteesta. Tämä on vain suositus, eikä Natolla ole oikeutta määrätä, miten paljon sen jäsenmaat käyttävät puolustukseensa. Jo tällä hetkellä Suomen vuosittaiset puolustusmenot ovat vastanneet Naton vaatimaa standardia. Suomessa on jopa esiintynyt puheenvuoroja, joissa on pohdiskeltu maan puolustusmenojen tuplaamista, koska Suomi on osa eturintamaa. Puolustusmäärärahojen nostaminen uusiin korkeuksiin voi aiheuttaa monenlaista kritiikkiä yli puoluerajojen, koska Suomen valtiontalous ei ole tiedettävästi kovin hyvässä tasapainossa – säästöpaineita lienee melkein alalla kuin alalla. Ensi vuoden eduskuntavaalien alla jotkut ehdokkaat saattavat kysellä, onko meillä varaa satsata muuhunkin kuin vain puolustukseen.

Milloin koittaa lopulta se päivä, jolloin Nato-lippu vedetään salkoon Suomessa? Tarkkaa päivämäärää ei uskalla kukaan sanoa ääneen, toisaalta liekö siihen edes tarvetta. Minusta kaikkein tärkeintä on se, että itse jäsenhakemus laitetaan vetämään niin nopeasti kuin mahdollista, jotta se kuuluisa "Nato-juna" pääsee puksuttamaan eteenpäin. Nyt jos koskaan kannattaa kiirehtiä Natoon liittymistä, koska elämme erittäin epävakaita aikoja.

"Security is like virginity: you're either a virgin or you're not. You either have security or you don't." – Lennart Meri