Ruudun vangit

Suomalaista peruskoulua on pidetty hyvinvointiyhteiskunnan eräänä huippusaavutuksena. Sitä se varmasti on edelleen, mutta jostakin syystä suomalaiset lapset eivät enää pärjää Pisa-kokeessa entiseen malliin, myös turhan moni opettaja harkitsee alanvaihtoa. Mistä nämä muutokset saattaisivat johtua?

Digitalisaatio on muuttanut pysyvästi maailmaa – se on tuonut siihen paljon uutta ja hyvää, mutta myös sellaisia elementtejä, joita voidaan pitää aikamme vitsauksina. Meistä jokainen tuijottaa erilaisia ruutuja päivästä toiseen; jotkut tekevät sitä työkseen, jotkut taas harrastuksekseen. Aamun valjetessa todennäköisesti meistä melkein jokainen vilkaisee ruutua eli puhelinta. Se on väline, josta on tullut ihmisille eräänlainen uuden vuosituhannen "rannekello", jonka kanssa olemme "naimisissa" ympäri vuorokauden.

Joku voi ihmetellä, miksi välittäisin siitä, miten ihmiset suhtautuvat puhelimiin tai siihen, miten he käyttävät niitä. Ongelma lienee seuraavanlainen; me vastuulliset aikuiset toimimme esimerkkeinä kasvaville sukupolville. Jos emme itse osaa rajoittaa omaa ruutuaikaamme, miten me voimme sitä vaatia lapsilta tai nuorilta? Olemmeko me itse luoneet uuden "Frankensteinin", jota nyt vain joudumme ruokkimaan tai sietämään ikuisesti?

Viittaan tällä "Frankenstein"-vertauksella puhelinriippuvuuteen, josta kärsii liian moni koululainen. Puhelimissa itsessään ei ole mitään vikaa, jos niitä käytetään asianmukaisesti ja sovitulla tavalla. Nämä lasten ja nuorten "ikilelut" ovat kuitenkin tehneet pysyvän maihinnousun Suomen peruskouluun. Eräiden psykologien mukaan älypuhelimien liikakäyttö pilaa peruskoululaisten keskittymiskykyä. Kännyköiden yleistyminen on mahdollistanut myös kiusaamisen kännyköiden välityksellä. On ollut hämmästyttävää huomata, miten voimattomia viranomaiset ovat olleet välkkyvien "ruutulelujen" edessä.

Onko nykyteknologia selättänyt kaupunkilaisjärjen? Pitääkö meidän vain sopeutua nykyiseen tilanteeseen ja hyväksyä luokkatilat, joissa ei toteudu opetus- eikä oppimisrauha? Onko meillä loputtomasti varaa palkata lisähenkilökuntaa kouluihin valvomaan peruskoululaisten oireilua?

Mielestäni puhelinta ei tarvita peruskoulussa – se on lähinnä vain häiriötekijä sekä oppi- että välitunneilla. Jokaisella oppilaalla on oikeus oppimisrauhaan, yhtä lailla opettajille täytyy suoda opetusrauha. Todennäköisesti moni vanhempi haluaa olla koulupäivän aikana yhteydessä lapseensa, mutta mielestäni se ei oikeuta siihen, että puhelimen käyttäminen olisi rajatonta koulutiloissa. Siksi olisi aiheellista asettaa rajat näille ruudun vangeille. Voisiko siis juuri valittu eduskunta säätää lain, joka loisi yhteiset pelisäännöt puhelimen käytölle peruskoulussa? Tällainen laki auttaisi sekä ennaltaehkäisemään että vähentämään lasten ja nuorten keskittymishäiriöitä. Se myös voisi parantaa oppimistuloksia sekä lisätä yhteisöllisyyden tunnetta koulussa.

"Smartphone is definitely smarter than us to be able to keep us addicted to it." – Munia Khan