Aikalaisen ajatuksia Neuvostoliitosta ja Venäjästä

Yhä edelleen voidaan törmätä kommentteihin, joissa ihaillaan tai ainakin ymmärretään Nyky-Venäjää. Tämä tuntuu hyvin erikoiselta nykyisenkaltaisessa maailmanpoliittisessa tilanteessa, jossa Venäjän armeija käy julmaa hyökkäyssotaa Ukrainassa. Edes tämä sota ei ole aukaissut kaikkien silmiä Suomessa – pahuuden annetaan elää omaa elämäänsä, koska Venäjää ei ole ollut tapana arvostella, saati sitten tuomita. Todennäköisesti Suomen tuleva Nato-jäsenyys tulee terävöittämään maan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa etenkin Venäjän suhteen.

Itse olen syntynyt ja asunut Neuvostoliitossa, tarkemmin Neuvosto-Virossa. Neuvostoarki oli korutonta ja rumaa – kantaväestö ei unelmoinut isosti, koska elettiin varsin suljetussa ja valvotussa yhteiskunnassa. Oma maailmani koostui lähinnä koulunkäynnistä ja harrastuksista, politiikasta en tiennyt juuri mitään. Mentäessä kohti 1980-luvun loppua sekä ruoka että kulutustavarat alkoivat loppua marketeista. Pian elintarvikkeet menivät kortille Neuvosto-Virossa – pulaa oli melkein kaikesta paitsi kurjuudesta. Väitetään, että Viro lauloi itsensä vapaaksi. Varmasti laulavalla vallankumouksella oli oma osuutensa Viron uudelleenitsenäistymisessä, mutta kaikkein suurimman työn tekivät aikansa kansallismieliset aktivistit ja poliitikot. Ilman heidän työpanostaan Virolla olisi saattanut olla Ukrainan kohtalo.

Muutettuani Suomeen 1993 kuvittelin etten enää koskaan tule törmäämään vanhoihin stalinisteihin tai muihin itänaapurin myötäjuoksijoihin. Olin väärässä, koska ensimmäisiä muistutuksia isovenäläisestä imperialismista kiiri korviini uudella vuosituhannella Jyväskylässä. "Teitä baltteja meni niin vähän toisessa maailmansodassa." -lausahdus ei ole koskaan lähtenyt mielestäni. Tämän epäasiallisen kommentin lausui ääneen eräs Jyväskylän yliopiston kantahenkilökuntaan kuulunut luennoitsija 2000-luvun alkuvuosina. Hän tiesi etnisen taustani ja päätti käydä kimppuuni – verbaalisesti. Temppu oli kokonaisuudessaan erittäin hävytön ja raukkamainen. Toivon hartaasti, että sotaa pakoon lähteneet ukrainalaiset naiset ja lapset eivät joudu alentavien kommenttien kohteeksi Suomessa. Turhan monelle kantasuomalaisellekin Ukraina ja Venäjä ovat edelleen yksi ja sama asia. Tämä harhakäsitys on korjattavissa tehokkaalla tiedonvälityksellä.

Ukrainan sota on kestänyt jo yli 220 päivää, mutta rauhasta tai edes mahdollisesta tulitauosta ei ole tietoakaan. Tasavallan presidentti Niinistö arvioi CNN:n haastattelussa (25.9.22) Putinin olevan hyvin turhautunut Ukrainan suhteen. Niinistön mielestä Putin on päättänyt lyödä kaiken peliin kuin uhkapelissä, mutta nyt on kyse muustakin kuin vain tavallisesta kortinpeluusta. Tuhoisa isku Kertšinsalmen siltaan (8.10.22) ei varmasti vähentänyt Putinin turhautumista, koska se oli valtava imagotappio itse "Vovalle". Tällä hetkellä saattaa vaakalaudalla olla jopa maailman tulevaisuus, jos Kremlin isäntä päätyisi käyttämään ydinasetta Ukrainassa. Kaikkeen pitää olla valmis, koska Venäjä yllättää aina – negatiivisesti. Epävarmuus koettelee länsimaita nyt ja jatkossakin, kunnes Venäjän nykyhallinto on korvattu uudella. Uusi alku on mahdollista Venäjälle vain ilman Putinia ja hänen hallintokoneistoaan.

The best road to progress is freedom's road. – John F. Kennedy