Lasten ja nuorten Jyväskylä

Melkein päivittäin saamme lukea lehdistä entistä järkyttävimpiä kauhutarinoita kouluväkivallasta sekä nuorten suorittamista henkirikoksista. Nuorten syrjäytyminen monine lieveilmiöineen kertoo karua kieltä nykypäivän koventuneesta ilmapiiristä – liian moni tippuu kelkasta liian aikaisin. Minne on kadonnut se yhteisöllisyys tai yhteiskunnallinen liima, joka on pitänyt yhteiskuntaamme koossa näihin päiviin saakka? Olemmeko me todellakin vääjäämättä "Ruotsin tiellä" tässäkin asiassa? Onko inkluusio (ei erityisluokkia tai -kouluja) sittenkään ollut se kaikkein paras ratkaisu koululaisille?

Minusta lasten ja nuorten syrjäytyminen on vakava asia, johon tulee puuttua välittömästi. Moni huutelee kouluihin pitämään järjestystä poliiseja, sosiaaliviranomaisia ja ties mitä muuta tahoa. On toki totta, että opettaja on vain opettaja, jonka päätehtävänä on opettaa ja ohjata oppilaita. Opettajan työkalupakista ei löydy väkivaltakoneiston tai sosiaaliviranomaisten käyttämiä välineitä. Todennäköisesti uusien toimijoiden näkyminen kouluissa saattaisi toimia pelotteena pahimmille tapauksille. Lapset ja nuoriso kaipaavat todellakin aikuisen läsnäoloa. Mielestäni kaikki lähtee lopulta hyvästä kotikasvatuksesta.

Itse en innostu ajatuksesta, että jokaisessa koulussa olisi läsnä virkapukuinen poliisi tai sosiaaliviranomainen. Koulun on pysyttävä kouluna, onhan se eräs maamme ylpeyden aihe. Satsaisin ennen kaikkea lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin palkkaamalla lisää koulupsykologeja ja -kuraattoreita. Erityisluokkien paluuta ei saisi pelätä ideologisista syistä, koska ne auttaisivat palauttamaan oppimisrauhaa ja järjestystä kouluihin. Erityisoppilailla on yhtä lailla oikeus oppimisrauhaan ja kouluelämään, siksi pienryhmätyöskentely tukee heidän opintojaan. Ehkä olisi syytä päivittää myös opettajien työvälineet vastaamaan nykypäivän haasteita. Joku tietysti kysyy, ratkaisevatko nämä keinot nyt kaikki mahdolliset nuoriin ja lapsiin liittyvät ongelmat. Eivät tietenkään ratkaise, mutta jokainen muutos on mahdollisuus parempaan. Toimettomuus ja pysähtyneisyys eivät aja kenenkään etua.