Kesä vaihtui syksyksi

Mistä tämä kesä tullaan muistamaan? Suomen poliittinen elämä oli pitkään odottavalla kannalla – suuri yleisö seurasi suurella mielenkiinnolla Orpon hallituksen vointia kesäkuukausina. Uuden hallituksen taival ei todellakaan ollut helppo; rasismikohuja riitti melkein joka viikolle, yksi ministerikin ehti jo vaihtaa maisemaa. Lisäksi hallituskoalitiossa olevien puolueiden keskinäiset suhteet eivät välttämättä olleet vaadittavalla tasolla. Mielestäni ei ole kovin tarkoituksenmukaista lähteä enää käymään läpi jokaista Orpon hallituksen riitasointua, voin vain todeta, että ilman niitäkin olisi varmasti pärjätty. Sen vain sanon, että omaan käytökseen voi jokainen vaikuttaa, myös jokainen voi sanansa valita. Tämä olisi hyvä ohjenuora sekä nykyisille että tulevillekin päättäjille.

Kaikkien näiden kohujen keskellä hallitusohjelmaa on vähitellen lähdetty toteuttamaan. Itseäni kiinnostavat ennen kaikkea nämä kuuluisat työelämäuudistukset sekä sosiaaliturvaan tehtävät leikkaukset. Ensiksi pitäisi pohdiskella sitä, mistä lähtien uudistukset ovat nykyään melkein aina heikennyksiä. Minne ovat jääneet ne reformit, joilla parannetaan esimerkiksi työntekijöiden, työttömien, opiskelijoiden, vammaisten yms. asemaa? Eikö olisi reilumpaa puhua heikennyksistä ja leikkauksista "uudistusten" sijaan? Koskaan, ei koskaan ole pakko leikata niiltä, joilla jo tällä hetkellä menee huonosti tai hyvin huonosti. Leikkauspolitiikka perustuu aina arvovalintoihin.

Sitä tikulla silmään, kuka vanhoja muistelee, on Suomessa sanottu vanhastaan. Sanoilla kikkaileminen ei ole kumminkaan vain Orpon hallituksen ansiota. Muistelisin, että aikoinaan valtiovarainministerinä toiminut Jutta Urpilainen puhui "sopeutuksista", vaikka kyse oli silläkin kertaa leikkauksista. Sipilän hallituksessa "kikyiltiin", ja se lopulta koitui etenkin naisvaltaisten alojen maksettaviksi. Oli niin tai näin – vallan kahvassa olevat poliitikot pelkäävät puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Ikävien asioiden toteuttaminen on harvemmin lisännyt minkään puolueen kannatusta.

Muutama sananen pitäisi kertoa myös Jyväskylän paikallispolitiikasta. Kuten moni jyväskyläläinen tietää, kaupunki on ajanut taloutensa niin kelvottomaan tilaan, että nyt on sitten väkisinkin kiristettävä vyöremmiä kaikilla toimialoilla. Alun alkaen kaupungin säästöohjelma oli mitoitettu kahdelle vuodelle, nyt sitä on venytetty vuodella lisää. Säästöjen koko on tällä hetkellä 40 miljoonaa euroa. Tämänkaltaisen potin saaminen kasaan pelkästään säästöillä vaikuttaa kohtalaisen vaikealta tehtävältä.

Kasvun ja oppimisen palvelut eli koulut ja varhaiskasvatus muodostavat yli puolet Jyväskylän budjetista, siksi opetuksesta ja varhaiskasvatuksesta ollaan nyt hakemassa myös suurimpia säästöjä. Minun on mahdotonta hyväksyä tällaisia toimia. Esimerkiksi kasvun ja oppimisen toimialalle kaupungin virkamiehet ovat laatineet ensi vuodelle yhteensä 12,2 miljoonan euron säästötason. Sivistyslautakunta, jossa itsekin vaikutan, olisi valmis 5,8 miljoonan euron säästöihin.

Oma henkilökohtainen näkemykseni on se, että kaupungin taloutta pitää tasapainottaa sekä säästöillä että veronkorotuksilla. En minäkään mielelläni lähtisi veroja korottamaan, mutta nähdäkseni vaihtoehdot ovat vähissä, jos haluamme pitää kiinni nykyisistä palveluista. Viime kädessä kaupunginvaltuusto päättää talousarviosta marraskuussa 2023. On siis luvassa vähintäänkin mielenkiintoinen syksy Jyväskylän paikallispolitiikassa.

"Epäoikeudenmukaisuuden korkein aste on teeskennelty oikeudenmukaisuus." – Platon