top of page

Ammatillisesta koulutuksesta ei pidä säästää

  • Writer: Karli Kelk
    Karli Kelk
  • 21.9.2024
  • 2 min käytetty lukemiseen

Vuosikymmenestä toiseen Suomi on pärjännyt vain koko yhteiskunnan laajalla osaamisella ja sivistyspääomalla. Koulutuksellinen tasa-arvo ja yhdenvertaisuus saattavat olla uhattuna, koska Orpon hallitus aikoo leikata 120 miljoonaa euroa ammatillisesta koulutuksesta vuonna 2025. Tässä yhteydessä on mainittava, että valtion rahoitus toisen asteen ammatilliseen koulutukseen on säästöjen jälkeen yli kaksi miljardia euroa vuodessa.


Tämän ikävän säästöesityksen lisäksi opiskelijoiden sosiaalietuuksia on jo aikaisemmin sekä jäädytetty että pienennetty. Ennen 2023 eduskuntavaaleja annetut koulutuslupaukset petettiin jälleen kerran ja vieläpä useampaan otteeseen, koska meillä on nyt se kuuluisa "velkalaiva" tai "-vuori" hoidettavana.


Jo vuosien ajan medioissa on puhuttu sekä asiantuntija- että osaajapulasta. Apuun on huudeltu toistuvasti ulkomaista työvoimaa, jonka on uskottu paikkaavan maamme työvoimapulaa alalla kuin alalla. On varmasti totta, että Suomi muiden länsimaiden tapaan tulee tarvitsemaan jatkossa entistä enemmän ulkomaista työvoimaa. Maamme ikärakenne on sellainen, että meiltä loppuvat käytännössä työntekijät.


Nähdäkseni Suomen ei pidä vierastaa ulkomaalaisia bussikuskeja, sairaanhoitajia tai koodareita, kunhan heidän työ- ja palkkaehdoistaan pidetään huolta. Työmies on aina palkkansa ansainnut. Ammattiyhdistysliikkeelle on siis tilausta jatkossakin.


Palatakseni Orpon hallituksen ajamiin koulutusleikkauksiin on hämmästyttävää huomata, miten helposti tällaiset leikkaukset niellään mediassa nopeasti ilman suurempaa kritiikkiä. Käsittääkseni osaamiseen tehtävät leikkaukset eivät näy heti, vaan niiden vaikutukset tulevat konkreettisemmin esiin vasta vuosien päästä.


Toisin sanoen harkitsemattomat saksien heiluttelut saattavat olla erittäin kohtalokkaita Suomen tulevaisuuden kannalta. Jo tällä hetkellä teollisuus vaatii osaavampaa työvoimaa entistä vaativimpiin työtehtäviin. Nykymeno on siis täysin ristiriidassa työmarkkinoiden vaatimusten kanssa – hallitus on päättänyt toimillaan heikentää Suomen tulevaa talouskasvua.


Moni huolestunut ja valveutunut kansalainen saattaa kysyä, voidaanko näille koulutusleikkauksille jotain tehdä. Koska kyse on poliittisista valinnoista, ennen kaikkea arvovalinnoista, vaihtoehtoja on aina tarjolla.


Orpon hallituksen tulisi perua ammatilliseen koulutukseen tehtävät säästöt, ja ne tarvittavat rahat voitaisiin ottaa esimerkiksi siitä tukipotista, joka on kohdennettu yksityisille terveysjäteille. Ylen, 2.9.2024, julkaiseman selvityksen mukaan hoitojonot eivät lyhene satsaamalla julkista rahaa yksityisiin lääkäripalveluihin. Jos olemme valmiita kansakuntana tinkimään koulutuksen rahoituksesta, voimme heittää hyvästit hyvinvoivalle ja osaavalle Suomelle.


"Koulutus on voimakkain ase, jolla voit muuttaa maailmaa." – Nelson Mandela


ree

 

 
 
 

Kommentit


Karli Kelk 2025

bottom of page