Kun tutusta tulee epävarmaa

Kesä on kääntynyt syksyksi jo hetki sitten. Ehkä joku on ihmetellyt, miksi blogini on ollut kesän ajan hiljaa. Syy on lopulta varsin yksinkertainen: vietin kesälomaa kaikessa rauhassa. Kesä kului hyvässä seurassa Suomessa ja Vilnassa, ja oli hyvä välillä irrottautua arjesta, töistä ja jatkuvasta yhteiskunnallisesta hälystä. Joskus ajatuksillekin tekee hyvää antaa lomaa.

Kesän jälkeen arki muuttui

Heinäkuun lopulla palasin töihin ja tuttu arki alkoi jälleen. Ei siinä sitten mennyt kuin kuukausi, kun meille ilmoitettiin, että tulevissa muutosnevotteluissa tavoitellaan koko tuotantolaitoksen toiminnan lopettamista. Päätöstä ei vielä ole tehty, mutta tällainen mahdollisuus on nyt todellinen.

Uutinen pysäytti varmasti monen. Juuri ennen kesälomien alkua meille oli kerrottu töiden jatkuvan, joten lomalle lähdettiin siinä uskossa, että syksyllä palataan tuttuun työpaikkaan ja tuttujen ihmisten pariin. Nyt tulevaisuus näyttää aivan toiselta.

Tällaisissa tilanteissa puhutaan helposti tuotannosta, kustannuksista, tehokkuudesta ja kannattavuudesta. Ne ovat työelämän todellisuutta, mutta niiden taakse ei pidä unohtaa ihmistä. Työpaikka merkitsee paljon muutakin kuin palkkaa: se tuo arkeen rytmin, yhteisön ja turvallisuuden tunnetta. Kun työpaikka katoaa, muuttuu samalla paljon ihmisen elämässä. Siksi olen tästä kaikesta äärimmäisen surullinen. Hyvä porukka on vaarassa hajota, ja monen arki menee uusiksi.

Työtä ei löydy tyhjästä

Tilannetta ei helpota Keski-Suomen työmarkkinoiden vaikea tilanne. Jyväskylän työttömyys on ollut kesällä yli 17 prosenttia. Uuden työn löytäminen ei ole yksinkertainen asia tilanteessa, jossa työnhakijoita on paljon ja avoimia työpaikkoja liian vähän.

Työttömyydestä puhuttaessa huomio kiinnittyy silti usein yksilön aktiivisuuteen: pitäisi hakea enemmän, kouluttautua ja olla valmis muutoksiin. Toki näillä asioilla on merkitystä, mutta yksi perusasia on hyvä muistaa: ihminen ei voi hakea sellaista työpaikkaa, jota ei ole olemassa.

En silti halua jäädä tähän tilanteeseen kiinni. Työpaikkoja syntyy ja katoaa, työelämä muuttuu ja elämä kuljettaa ihmisiä uusiin suuntiin. Työpaikka on tärkeä, mutta se ei määritä ihmisen arvoa.

Entä oma tulevaisuuteni?

Myös oma tilanteeni on tällä hetkellä avoin. En tiedä vielä, mitä teen ensi vuonna tai millaisessa työssä olen. Olenko opettaja, duunari, esihenkilö vai jotakin aivan muuta? Sen näkee aikanaan. Jos hyvä työtarjous tulee vastaan, olen valmis tarttumaan siihen.

Ehkä kaikkea ei tarvitsekaan tietää etukäteen. Voi olla epävarma seuraavasta työpaikasta ja silti tietää, mitä elämässä pitää tärkeänä. Omalla kohdallani juuri tämä ajatus tuntuu tällä hetkellä olennaiselta.

Politiikassa tiedän suunnan

Politiikassa suunta on nimittäin selvä. Olen löytänyt oman linjani ja ennen kaikkea oman kotini. Jatkan kirjoittamista, yhteiskunnallista keskustelua ja vaikuttamista myös sosiaalisessa mediassa. Myös tämä blogi palaa jälleen aktiivisempaan käyttöön.

Ensi kevään eduskuntavaalit lähestyvät, joten puheenaiheita varmasti riittää. Suomessa on paljon asioita, joista pitäisi pystyä keskustelemaan rauhallisesti, perustellusti ja ilman jatkuvaa vastakkainasettelua. Ehkä juuri epävarmoina aikoina tarvitaan enemmän harkintaa, ei vähemmän.

Ehkä myös seurakuntavaalit ovat edessä – sitä harkitsen edelleen.

Syksy jatkuu, elämä myös

Työelämässä puhaltavat muutoksen tuulet, eikä tulevasta ole vielä varmuutta. Epävarmuus on raskasta, mutta jokainen päättyvä polku jättää tilaa uudelle suunnalle.

Tuleva työni on vielä avoin, yhteiskunnallinen suuntani ei. Tiedän, millaista yhteiskuntaa haluan rakentaa ja millaisten asioiden puolesta haluan puhua.

Kaikkea tulevaa ei tarvitse tietää. Joskus riittää, että tietää suunnan.